Blogistaniassa olemme enemmän tai vähemmän nimettömiä. Kaikki siis tavallaan tyhjästä tulleita. Blogistaniaan on helppo tulla, ja yhtä helppo täältä on lähteä. Silti pidämme tätä yhteisönä, sosiaalisena kanssakäymisen muotona – vai pidänkö vain minä?
Täällä vallitsevat samat sosiaalisten verkostojen lait kuin reaalimaailmassakin. Jos tunnet jonkun, joka tuntee taas jonkun, olet piireissä. Jos kaverisi lukee blogiasi, olet jotain. Jos tuntemattomat lukevat blogiasi, olet enemmän. Kavereita voi syntyä myös blogistanialaisista, vaikka ette koskaan olisi tunteneet kasvotusten. Näistä tuntemattomista bloggaajista syntyy verkosto, sisäpiiri, klikki. Syntyy useita verkostoja, toinen toistensa kanssa lomittain olevia, ja taas uusia verkostoja. Syntyy virtuaalinen sosiaalinen turvaverkko, joka kantaa pahan päivän yli, auttaa seuraavaan aamuun. Parhaimmillaan verkosto tuo uusia näkökulmia, haastaa ajattelemaan, kyseenalaistamaan ja pohtimaan.
Tyhjästä tullut voi tehdä itsensä. Valitsen, mitä kerron teille, ja mitä pidän omana salaisuutenani. Toiset kertovat kaiken, toiset eivät mitään. Useimmat valitsevat kai välimuodon, osatotuuksien kertomisen.
Tyhjästä tullut voi myös keksiä todellisuutensa. Näytellä koko elämänsä, olla olevinaan joku, jota ei oikeasti ole. Blogistania tarjoaa turvapaikan vainotuille, syrjityille, hylkiöille, ja niille, jotka ovat mielestään liian tavallisia. Tyhjyys antaa mahdollisuuden elää unelmansa todeksi, jos niin haluaa. Toisaalta raainkaan totuus ei täällä tunnu niin kylmältä, koska aina jää ilmaan epäilys – onko se tyhjästä tullut tarina?
