Työpaikkani osallistuu ESOK-hankkeeseen, jonka puitteissa teimme tällä viikolla esteettömyyskartoitusta toimitiloissamme. Olin ajatellut, että talo on hyvin suunniteltu liikuntaesteisiä ajatellen, mutta kun kartoituksessa mukana oli myös sähköpyörätuolinkäyttäjä, oivalsin, miten erilaista liikkuminen eri apuvälineillä on. Kelattavalla tuolilla pääsee hyvin, mahtuu joka paikkaan ja on kätevä toimia, mutta sähköpyörätuolin kanssa on hankalampaa. Se on iso, kankea ja hankala, ja jos vielä käyttäjän ajokyky on koordinaation tai muun syyn takia heikentynyt ja ajo sen johdosta vähän suurpiirteisempää, tilantarve on valtava.

Meillä on automaattiset ovet, jotka olen itse kokenut hyväksi ratkaisuksi tuolin kanssa liikkuessa. Automatiikasta tosin seuraa se, että talvella aula on kylmä, koska ovet ovat liian kauan auki, ja pakkanen pääsee sisälle. Etenkin kovilla pakkasilla tämä aiheuttaa suuria ongelmia aulan lähellä olevien tilojen lämmityksessä ja toki myös kustannuksissa. Automatiikkaa tarvitsee vain pari ihmistä, mutta samoista ovista kulkevat myös ne, joita hitaat automaattiovet jopa häiritsevät. Suunnitteluvaiheessa olisi pitänyt huomata suunnitella kahdet ovet, joista toiset automaattiavauksella, toiset eivät, ja ongelma olisi pienempi.

 

Kulkukorttien lukijat on sijoitettu niin, että niihin ylettää pyörätuolistakin korttia vilauttamaan. Bonuksena niihin ylettävät myös miehet, jotka pitävät kulkukorttia vyöllään, eivätkä kaulassa, kuten suunnittelija on tarkoittanut.

Työpisteeni on toimiva. Pöydässä on sähköinen korkeudensäätö, ja pisteessä on riittävästi tilaa toimia pyörätuolin kanssa ja jopa pitää tavallista työtuolia. Vaihdan töissä usein pyörätuolista tavalliseen tuoliin, joten sekä tuolille että sähkösäädölle on jatkuvaa käyttöä. Avustajakoiran oma paikka mahtuu kätevästi työpisteen reunaan, jossa koira ei ole kenenkään tiellä, ei edes minun, ja jossa se voi rauhassa levätä kun sen ei tarvitse tehdä töitä.

Kritiikkiä tuli keittiöstä, jota ei ole suunniteltu pyörätuoleja varten. Ei olekaan, mutta miksi olisi? Työpaikalla on hyvässäkin tapauksessa yksi vammainen ihminen kerrallaan, muut käveleviä. Pyörätuolille suunniteltu keittiö on hankala peruskäyttäjälle, normaalimittaiselle, kävelevälle ihmiselle.  Keittiöömme mahtuu sisään (sähkärillä vähän heikommin, mutta mahtuu), ylettää jääkaappiin, mikroon ja tiskikoneeseen, mutta kuivauskaappiin ei yletä, eikä jääkaapin ylähyllyillekään. Yläkaapit jäävät myös ulottumattomiin. Vesipisteeseen ylettyy, mutta kurottamalla. Kritiikin antajilta jää kuitenkin huomaamatta, että yläkaapit ovat tyhjät, työpaikan keittiössä ei laiteta ruokaa, eikä jääkaapin ylähylly ole sen parempi paikka eväsrasialle kuin alahyllykään. Omassa kodissani en tuollaista keittiötä hyväksyisi, mutta mielestäni en voi vaatia kaikkia julkisia tiloja tehtäväksi vain minun (tai edes vammaisten yleensä) ehdoillani.

Invavessan ovessa on kevyt ovipumppu. Yhdellä kädellä siitä ei pääse yksin sisään, mutta pystyykö yksikätinen toimimaan vessassa muutenkaan itsenäisesti? Edustan varmasti nyt "väärää mielipidettä", mutta minusta esteettömyyden kanssa voi miettiä myös sitä, mikä ihmisen toimintakyky on yleensä, ja tarvitaanko joka tapauksessa avustajaa. Mikä arvo on sillä, että ovesta pääsee itsenäisesti, jos kaikessa muussa tarvitsee apua?

Kaikenkaikkiaan esteettömyysasioiden esiintuominen on hyväksi niin meille vammaisille kuin muillekin. Joskus se voi olla kenen tahansa kohtalo.