Lueskelin blogilistani suosikkeja läpi pienen taukon jälkeen (tuntuu olevan suosittua tämä puuha) ja Ylimalka johdatti minut Matkalle. Sieltä taasen löysin tämän viikonlopun viikonloppuvitosen, joka osui ja upposi, joten otanpa sen tämän lauantain bloggauksen pohjaksi.

1. Kärsitkö tai oletko kärsinyt toistuvasta kivusta?

Kyllä, jatkuvasti. Sairastan kroonista (tahtoo siis sanoa että pysyvää) sairautta, jonka perusoireena on kipu. Joskus kipua on enemmän, joskus vähemmän, mutta lähes joka päivä sitä on.

2. Käytätkö kivun lievittämiseksi jotain lääkettä?
Aivan varmasti. Kipuni ovat sen verran kovia, että niitä ei ilman vahvoja särkylääkkeitä kestä, ja jos kestäisikin, niin elämä jäisi elämättä. Ajattelen niin, että kipua pitää hoitaa mahdollisimman hyvin, koska jos sitä ei hoida, se aiheuttaa helposti muita ongelmia kuten masennusta ja lisäsairauksia.

3. Saatko helposti rasitusvammoja?
Ehkä saisinkin jos voisin tehdä jotain niin kauan että rasittuisin. Eli en yhtään tiedä.

4. Paukkuvatko polvesi jos kyykistyt? Naksuvatko nivelesi muuten?
Paukkuu, naksuu, natisee, rutisee. Vanhoja vammoja, asentovirheitä ja muuta hauskaa. Mutta ei se haittaa jos polviin sattuu kun istuu pyörätuolissa. :)

5. Onko sinulla ollut luunmurtumia? Oletko ollut kipsissä?
Tätä ei luojan kiitos ole ollut! Kipsissä toki useinkin, mutta vain henkisessä sellaisessa toistaiseksi. Toivotaan että niin jatkuu.

---

Jatkuvat kivut ovat ainakin omalla kohdallani tehneet sen, että olen huono ymmärtämään muiden kipuja. Kovia, "oikeita" kipuja ymmärrän helpommin, ja pystyn käsittämään miksi reumaatikkoystäväni ei pääse bileisiini kun särkee. Migreeninkin ymmärrän, se on "oikeaa" kipua. Mutta kaikenkarvaiset päänsäryt, lihaskivut ja kynsien lohkeilut eivät saa minulta paljonkaan sympatiaa, vaan lähinnä ärsyynnyn siitä, kuinka ihmiset kitisevät tyhjänpäiväisestä.

Minun pitäisi omasta kokemuksestani tietää, että kipu on subjektiivinen asia, ja toiselle pienikin kipu voi tuntua maailman lopulta. Jollekin minunkin kipuni varmasti vaikuttaa naurettavalta heikkoudelta, miksi se nyt ei muka voi kävellä, vaikka vähän tuntuisikin ikävältä. Ei siis koskaan pitäisi vähätellä toisen tuntemuksia tai sietokykyä, vaan hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat ja kokemukset sellaisina, kuin he ne kokevat. Usein se vaan on niin vaikeaa, kun samalla kokee, että itse ei saa ymmärtämystä omalle tilanteelleen.

Tämä ei varmastikaan liity vain kivun kokemukseen, vaan sama ilmiö esiintyy monilla eri elämänalueilla. Pohjimmiltaan ihminen on äärimmäisen itsekeskeinen, ja toisinaan lähimmäinen tuntuu olevan kovin kaukana omasta nahasta.