Positiivisesta yleisvireestäni poiketen olen nyt vaimeampi. Sairaus on huonompana ja särkyä on paljon. Elämäntilanteeni on sellainen, että nyt kuuluisi olla erityisen onnellinen, mutta voimani kuluvat siihen, että jaksan hoitaa työni, jonka senkin joudun tekemään osin etätyönä sängystä käsin. En kehtaa ottaa sairaslomaa kun poissaoloja on ennestäänkin paljon, ja pystyn hoitamaan työni jotenkuten myös näin, mutta raskaalta se tuntuu. Toisinaan on niin epäoikeudenmukaista, että elämän onnellisimmista hetkistä seuraa aina kipua, ja että kaikissa tilanteissa pitää huomioida se, mitä tämän hetken valinnat tarkoittavat huomiselle. Miksi minäkin en joskus voisi iloita vailla huolta huomisesta, kantamatta särkylääkearmeijaa mukanani ja tekemättä varasuunnitelmia huomisen avunsaannin varalle?

Elämä on epäoikeudenmukaista!