Harjun nuorisotalo täyttää 20 vuotta ja Hesarin NYT-liite kirjoittaa siitä tänään ilmestyneessä numerossaan. Kirjoitus herätti minussakin muistoja, ja samaan aikaan pohdintoja siitä, miten elämä olisi voinut mennä, jos olisin valinnut toisin.

NYTin jutussa Maija Vilkkumaa ja muut nykyisin menestyneet muusikot kertovat, miten ura alkoi Harjulta, siellä tehtiin demot ja opeteltiin elämää. Näyttelijät ja muut taiteilijat kävivät Narrissa nuorten taidepajoissa, ja tulivat illoiksi bilettämään ja treenaamaan Harjuun.

Olen aloitellut omaa nuoruuttani hiukan sen jälkeen kun Harju muutettiin nuorisotaloksi. Sen menneisyys ruumishuoneena kiehtoi ja kauhistutti minua, mutten koskaan tullut lähteneeksi sinne, vaikka monesti siitä oli puhetta. Narrissa minäkin olen käynyt maalailemassa silkkihuiveja ja taiteilemassa ties ja vaikka mitä. Nuorisotaloilla treenattiin tanssia, ja illat riekuttiin kaupungilla -ainakin siihen saakka kun viimeinen bussi kotiin maaseudulle lähti. Omalla kylällä käytiin soittotunneilla ja treenailtiin erilaisissa bändikokoonpanoissa. Joitain onnistuneitakin settejä tuli heitettyä pikkukylän juottolan kykyjenetsintäillassa, bändikatselmuksissa ja koulun kevätjuhlissa. Intoa ja nuoruuden paloa riitti, kun taitoja vielä hiottiin.

Mitä jos olisin uskaltautunut Harjulle, stadilaisten nuorten sekaan? Olisinko nyt suuri ja kuuluisa poptaivaan tähti, vai alkoholisoitunut väärinymmärretty taiteilija, josta ei koskaan tullut mitään? Pienen hetken kuvittelin itseni kiertämässä suuria keikkalavoja, virtaavaa shampanjaa ja fanilaumoja, kunnes palasin taas todellisuuteen.

Soittotaitoni ei koskaan yltänyt sille tasolle, että sillä olisi ihmisiä voinut viihdyttää. Soitan toki edelleen, mutta omaksi ilokseni ja sukulaisia itkettääkseni. Kunnianhimoni suuntautui aivan toisille urille, eikä luovuuteni olisi riittänyt taiteilijaelämään. Ehkä en myöskään ole aivan tarpeeksi herkkä ja väärinymmärretty, tai sitten liiankin, tiedä häntä.

Hesari keittiön pöydällä, koira tuhisemassa jalkojen juuressa, ja oma mies tulossa kohta kotiin. Siinä on minun tämä hetkeni, ja siihen olen tyytyväinen. Ehkä olisi voinut olla toisin, jos niin ja jos näin, mutta nyt on tämä hetki, ja niin on hyvä.

Kaikelle on aikansa, kaikille on paikkansa. Minä olen löytänyt omani.