92729.jpg

Katselin pitkästä aikaa hakufraaseja, joilla blogiini on tultu, ja joukossa oli yksi erittäin pysäyttävä: "Onko minulla oikeus elää vammaisena?"

Joku on tuon lauseen kirjoittanut Googleen, ja toivonut löytävänsä vastauksia. Kokeilin itse, mitä haku antaa tulokseksi.

Ensimmäinen linkki vie pdf-tiedostoon, jota ei enää löydy. Toisena osumana ruudulle tulostuu linkki Jukka Paarman puheeseen "Ihmisarvo uhattuna - ihmisarvo elämän alkaessa ja päättyessä", joka on pidetty kirkolliskokouksen avauspuheenvuorona 13.5.2002 hedelmöityshoitolain valmistelun ollessa kuumimmillaan.

Paarma ottaa esiin lapsen oikeuden ylivertaisuuden aikuisten tasa-arvokysymyksiin nähden, ja viittaa rivien välissä siihen, että samaa sukupuolta olevat tai vammaiset vanhemmat eivät voi tarjota lapselle yhtä hyviä kasvumahdollisuuksia kuin eri sukupuolta olevat terveet vanhemmat. Myös aborttikysymykset otetaan esille elämän arvokkuuden ja valintojen lopullisuuden valossa.

Kolmannesta linkistä päätyy Vuotis.netin keskustelupalstalle ketjuun, jossa käsitellään sikiön abortointia vammaisuuden perusteella. Kyseessä on teinien keskustelupalsta, asia lähtee rönsyilemään puoleen ja toiseen, ja argumentteja tulee niin kaikenlaisten vammaisten hyväksymisen kuin ehdottoman abortoinnin puolesta. Puhuvatpa jotkut myös myöhemmin vammautuneiden hylkäämisestä, kun muut pohtivat vasta sikiön tilannetta. Ristiriitaisia kommentteja, jotka herättävät ristiriitaisia tunteita. Suurin osa keskustelusta on kuitenkin keskenkasvuiste ihmisten omaa epävarmuutta, ja vastoin parempaa tietoa kirjoitettua.

Tassutuksia on sitten neljäntenä linkkinä.

Miksi joku kysyy Googlelta oikeutustaan elää? Kysymys oli esitetty nimenomaan muodossa "onko minulla oikeutta", eli kysyjä on jo vammainen, tai pohtii elämää mahdollisen vammautumisen jälkeen. Miksi yksikään ihminen miettii, onko hänellä oikeutta elää?

On totta, että vammaisiin ja vammaisuuteen on liitetty aikojen saatossa paljon pahaa niin esi-isien kuin henkilön itsensäkin taholta. Syntymävammaisuutta on pidetty rangaistuksena vanhempien tekemistä synneistä tai perheen päälle langetettuna kirouksena. Vammaisia on surmattu, piiloteltu ja hävetty. Nyky-yhteiskunnassa vammaisuutta siedetään, osittain jopa hyväksytään, mutta vieläkin löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat vammaisten olevan tyhmiä, aivottomia holhokkeja, jotka ovat riippakiviä omaisilleen. Toiset suuntaavat tarkastelunsa yhteiskunnan tukitoimiin ja niihin kuluviin veroeuroihin, ja laskevat, miten kalliiksi tuottamaton ramparaukka tulee.

Siitä huolimatta jään miettimään, miten hakulauseen kirjoittaja on päätynyt siihen mietelmään, että hänellä ei olisi oikeutta elää. Eikö hänellä ole rakastavaa ja hyväksyvää perhettä ja ystäviä, jotka tukevat ja kannustavat? Eikö hänelle ole ehtinyt kehittyä riittävää itsetuntoa, jolla torjua ihmisten julmuudet ja ajattelemattomuuttaan ampumat nuolet?

Ehkä hakukoneen antama neljäs linkki antoi pienen kurkistuksen siihen elämään, mitä minä vammaisena elän. Ajatuksen siitä, että mahdollisuuksia on monenlaisia. Meillä kaikilla on myös omat rajoitteemme, joiden kanssa opimme elämään, ja jotka opimme hyväksymään. Opimme myös käyttämään hyväksi ne mahdollisuudet, joita meillä on – toiset paremmin, toiset huonommin.

Jos sinä olet tuon hakulauseen kirjoittanut ihminen, niin tässä vastaukseni kysymykseesi: On sinulla!