Lähiön ostari, klo 7:48 aamulla

Laitapuolenkulkijoita hoippuu ostarin sisäpihalla ainoan ruokakaupan ovea kohti. Hätäisimmät ovat hakeneet aamukaljansa jo heti seitsemältä kun kauppa avasi, mutta vieläkin miehiä riittää. Muutamat haastavat keskenään riitaa kaupan ovella. Kaveri on juonu rahansa ja toista ottaa se päähän. Siitä seuraa, että toistakin sattuu päähän.

Apteekin eteen on leiriytynyt kaksi hoikkaa nuorta miestä, joiden silmät tuijottavat tyhjyyteen. Tulemme kohdalle, ja toinen havahtuu.

-Hieno koira sulla, ihan kun Ruusun ajassa. Osaaks toi puhua?

Kierrän kauemmas, mutta ruusunaika seuraa perässä.

-Mulla oli kans tollanen joskus, anan mä silitän.

-Ei nyt, joku toinen kerta sitten.

-Hei älä viitti, mä oon ihan tosi love koiriin, ne tykkää musta tosi paljon. Mä oon aina tullu toimeen kaikkien koirien kanssa!

-Tätä koiraa ei saa nyt silittää, me harjotellaan.

- Ai mitä muka? Sehän vaan kävelee. Älä viitti olla tollanen.

- Anna nyt olla, me harjotellaan.

- Haha, joo, nyt mä tiedän, tyyppi hihkuu kaverilleen
- Akka ei osaa ite kävellä, niin sen pitää koira opettaa käveleen. Tajuuksä? Opettaa koira käveleen! Hyvä juttu, eikö?

Kaveri istuu seinän vieressä ja tuijottaa samaan pisteeseen kuin aikaisemminkin.

Minä lasken päiviä muuttoon; siihen päivään, jolloin en enää asu tässä lähiössä.