Blogatessani sukupuolellani ei mielestäni ole merkitystä. Monissa muissa yhteyksissä se on merkityksellinen, joko tahtomattani tai tarkoituksella. Työssä joudun todistamaan pätevyyttäni, autokaupassa joudun ylenkatsotuksi. Sukupuoltaan, aivan kuten vammaakin, voi myös käyttää hyväkseen halutessaan.
Olen aina pitänyt Internettiä tasa-arvoisena välineenä. Se on helposti kaikkien saavutettavilla, jos vain intoa pieneen tietokoneen käytön opetteluun riittää. Se antaa eri tavoin vammaisille ihmisille tasavertaisen mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen ilman vamman aiheuttamia ennakkoluuloja ja rajoitteita. Puhevammaisenkin kirjoitusta on helppo ymmärtää, ja vaikea liikuntavamma, pakkoliikkeet ja pyörätuoli eivät näy, ellei niistä itse halua kertoa.
Internet on sukupuoleton, jos niin halutaan. Useimmat esiintyvät netissä jonkinlaisella lempinimellä, joka voi olla täysin sukupuoleton, kuten esimerkiksi omani. Toisaalta netissä voi myös vaihtaa sukupuoltaan ja esiintyä jonain aivan muuna kuin mitä todellisuudessa on.
Virtuaaliverho kätkee myös monet muut epätasa-arvoa aiheuttavat seikat: varallisuuden, sosiaalisen aseman, rodun, ulkonäön… lista on loputon. Osan näistä voi kätkeä myös livetapaamisissa, toisia taas ei. Verkossa kaikki on mahdollista.
Olen itse kokeillut nettideittaamista, ja todennut sen olevan pyörätuolia käyttävälle hyvä tapa tutustua ihmisiin. Netti antaa minulle ja keskustelukumppanilleni tasavertaisen mahdollisuuden tutustua, ilman ennakkoluulojen rasitteita. Olen tavannut netin kautta sekä seurustelukumppaneita että ystäviä, sekä miehiä että naisia. Nykyiseen aviomieheenikin olen ensimmäisen kerran tutustunut netin kautta. Erityisen tärkeää netin kasvottomuus oli teini-iässä, kun sekä oma että ikätoverien itsetunto oli niin heikko, että erilaisuutta oli vaikea sietää, ja omaan persoonaan kohdistuva kritiikki tuntui kestämättömältä.
Mikään (pari)suhde ei voi toimia pelkän virtuaalimaailman varassa, joten aina on ollut edessä tapaaminen. Minun kohdallani se on myös tarkoittanut sen pohtimista, kerronko vammastani etukäteen, vai annanko vastapuolen vain huomata sen kohdatessamme. Molemmat vaihtoehdot aiheuttavat jonkinlaisen järkytyksen, ja kyse onkin lähinnä siitä, miten tästä järkytyksestä päästään yli. Kertomista seuraa aina valtava kysymysryöppy, jota ei voi välttää, mutta jonka jälkeen voidaan edetä tutustumisessa seuraavalle tasolle. Toiset selviävät järkytyksestä ja hyväksyvät minut sellaisena kuin olen, toiset keksivät epätoivoisesti tekosyytä päästä minusta eroon ja osa vain häipyy sanomatta sanaakaan.
Miksi en sitten kerro vammaisuudestani heti kättelyssä? "Hei, olen Tassu, ja käytän pyörätuolia". Siihen on kaksi syytä. Ensimmäinen, ja tärkein, on halu olla hyväksytty ja tuntea itsensä normaaliksi. Kun minua luullaan terveeksi, minua kohdellaan kuin muitakin. En halua hyssyttelyä ja hymistelyä, enkä myöskään tulla torjutuksi ennakkoluulojen vuoksi. Haluan tulla kohdelluksi kuten muutkin. Vastaus kysymykseen "Miten vammaisiin tulisi suhtautua?" on aina "Ei mitenkään."
Toinen syy liittyy haluun vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Haluan omalla esimerkilläni luoda hyvää kuvaa vammaisista, sellaista kuvaa, jossa me olemme fyysisesti erilaisia, mutta ihmisinä samanlaisia kuin muutkin. Internetin kautta pystyn antamaan normaaliuden kuvan, joka myöhemmin toivon mukaan yhdistyy kuvaan fyysisesti erilaisesta ihmisestä, ja siten muokkaa ainakin tämän yhden kohdatun ihmisen asenteita parempaan suuntaan.
Virtuaalisen tasa-arvon negatiivinen puoli on se, että verkossa on helppo valehdella. Siinä missä minä voin antaa mielikuvan terveestä, joku toinen voi antaa mielikuvan täysipäisestä, normaalista ihmisestä. Vastassa voi kuitenkin olla aivan kuka ja mitä hyvänsä, jotain, jonka rinnalla yksi salattu pyörätuoli näyttää laimealta ja tylsältä.
Matkoillani internetin uumenissa olen oppinut yhtä jos toista niin itsestäni kuin muistakin. Sinisilmäisyyteni on hälvennyt, mutta olen myös löytänyt hyviä ystäviä ja elämäni rakkauden. Aivan varmasti näin olisi voinut käydä myös ilman netin apua, mutta olen aivan varma siitä, että tällä tavalla se oli helpompaa.
Mieheni bestmanin häissämme pitämää puhetta lainatakseni: Mitä kaikkea pahaa netistä ikinä sanotaankaan, niin jotain kaunistakin on sen avulla saatu aikaan.
---RampaRansulla oli myös aiheesta sanottavaa, käykää lukemassa.
