Jo ennen kuin muutimme tähän vakituiseen asuntoomme, otimme selvää internetvaihtoehdoista ja niiden kustannuksista. Deutsche Telecom - se suurin ja kaunein ja virallisin - oli kallein, mutta lupasivat nopeimman toimitusajan. Koska sopimuksen voi tehdä vasta kun todella muutimme sinne, arvostimme toimitusaikaa enemmän kuin erityisen halpaa hintaa, ja tilasimme heiltä.

Saksassa pitää ensin olla puhelin, jotta voi olla internet. Ilman puhelinta mitään ei voi kytkeä, ja monesti tuntuu, että ilman puhelinta ihminen ei ole edes olemassa. Tilasimme puhelimen samalta palveluntarjoajalta, ja olimme tyytyväisiä toimitukseen. Puhelin oli auki ja toiminnassa silloin kun luvattiin ja tilausvahvistus internetistäkin tuli ajallaan.

Viime viikolla netti olisi sitten pitänyt kytkeä. Aluksi luvattiin maanantaille, mutta koska tiistai oli pyhä, meni toimitus keskiviikolle. Kuulemma kaikki tarvittavat systeemit tulevat postissa, ja ovat meillä viimeistään keskiviikkona.

Kun mitään ei näkynyt, mies marssi T-punktiin (ko. lafkan palvelupiste) ja valitti. "Joo, no meillä on vähän toimitusvaikeuksia, eiköhän se perjantaihin mennessä tule". Ok... odotellaan. Perjantaina ei mitään ollut kuulunut, joten mies palasi palvelupisteelle ja kyseli. "Kyllä se näyttäisi että linja on kytketty, mutta emme osaa sanoa, milloin reititin ja salasanat tulevat."

Mies palaa kotiin, ja toteaa, että DSL-linja on todellakin kytketty: puhelin ei enää toimi! (DSL:n kytkemisen jälkeen tarvitaan filtteri, jotta tavallinen puhelin vielä toimii, ilman filtteriä linja on mykkä. Meillä ei tietenkään ollut tätä filtteriä.)

Lauantaina mies palaa jälleen palvelupisteellle, nyt jo erittäin tuohtuneena. (Sanoi myöhemmin, että onneksi puhuivat englantia, hän ei olisi osannut olla riittävän tuohtunut saksaksi.) T-comin mies ei osaa sanoa yhtään mitään, ei tiedä milloin voidaan toimittaa, ei mitään. Eikä myöskään, että voiko tämän sopimuksen sanoa irti, kun tuotetta ei ole voitu toimittaa. Saimme kuitenkin filtterin mukaamme, jotta saamme puhelimen toimimaan. Niin oli saanut edellinen asiakaskin.

Kotona toteamme, että filtterinkään kanssa puhelin ei toimi. Pohdimme, onko filtterissä vikaa, vai onko kenties 9,99 € puhelimemme sanonut sopimuksemme irti. Valitammeko siis Saturniin vai T-comille? Lauantai-iltana asialle ei voinut enää tehdä mitään, joten avasimme kuohuviinipullon ja nautimme niistä asioista, joita meillä vielä/jo oli.

Sunnuntaina tapasimme sattumalta tuttavan kaupungilla, ja mies tuli maininneeksi tästä puhelinongelmasta. Tuttava tarjosi, että voimme ottaa puhelimemme mukaan ja kokeilla heillä, toimiiko se kone. Kävimme kokeilemassa, ja toimihan se, filttereitä myöten.

Nyt siis meillä pitäisi olla sekä puhelin- että internetliittymä, joista kumpikaan ei toimi. Mies menee taas tänään T-comille.