Tästä blogista on kovaa vauhtia tulossa valitusblogi, niin paljon olen viime aikoina tilittänyt vastoinkäymisiä. Pitänee jatkossa keskittyä myös niihin positiivisiin puoliin, mutta nyt on ainakin luvassa vielä yksi vastoinkäyminen.

Sähköpyörätuolini meni rikki viime viikonloppuna. Yhtäkkiä toisesta takapyörästä alkoi kuulua räpätystä - vaihteisto rikki. Vaihtoon menee laatikon lisäksi myös moottori, on kuulemma varmempaa, helpompaa ja nopeampaa vaihtaa koko setti.

Tuoli on HUSin omistama, joten soittelin sinne maanantaina. Keskiviikkoon mennessä olin saanut selville yhteyshenkiln Suomessa, jolta sain lisä tietoja siitä, miten asia hoidetaan täällä Saksan päässä. Samana iltana paikallinen korjaussetä oli puhelimen päässä ja torstaina meillä katsomassa tuolia. Nopeaa toimintaa, kyllä, kunnes selvisi, että osan tilaaminen kestää kaksi viikkoa! Ja siihen sitten asennukset päälle. Hienoa.

Suomessa osia on hyllyssä, mutta täällä mitään ei pidetä varastossa. En tiedä onko tuolini merkki täällä harvinaisempi (saksalainen tuoli kuitenkin) vai onko tämä ihan normaalia että tavarat tilataan aina tarpeeseen. Aika masentavaa on olla kolme viikkoa ilman sähköpyörätuolia.

Käytännössä se tarkoittaa siis sitä, että en pääse mihinkään yksin. En saa ulkoilutettua koiraa. En pääse kauppaan. Ostoksilla tarvitsen apua. En pääse yhtään mihinkään, ellei mies (tai joku muu, mutta niitä on täällä nyt aika vähän) ole mukana. Mitään akuuttia tarvetta ei ole, mutta ahdistaa kuitenkin, kun normaali mahdollisuus ei nyt ole käytössä. Ja harmittaa, kun en pääse koiran kanssa lenkeille.Ne ovat rentouttavia. Nyt mies vie koiraa ja minä makaan sohvalla. Kivaa silloin tällöin, mutta pakotettuna ei niinkään.

Onneksi asia on jo alulla, ja ennemmin tai myöhemmin tuolikin tulee kuntoon.