Pienoisrautatie ja kuinka se syntyy


Pienoisrautatieharrastus on ollut meidän molempien mielessä jo pitemmän aikaa, mutta Saksaan muutettuamme oli hyvät edellytykset toden teolla aloittaa harrastus. Junakauppoja on täällä paljon, valikoima hyvä ja hinnatkin siedettävällä tasolla.

Tälle sivulle kerään kertomusta radan rakentamisen vaiheista. Lisää kuvia löytyy Flicristä.

Junaratamme on Fleischmannin digitaalista N-skaalaa (1:160), jossa raiteen leveys on 9 mm. Malli esittää kuvitteellista, pientä, etelä-saksalaista kylää 60-luvun lopussa. Emme pyri rakentamaan tarkkaa pienoismallia mistään oikeasta kylästä, vaan tuomaan aikakauden hengen ja tunnelman malliimme.

Työt jakautuvat rakentelussa siten, että mieheni huolehtii kaikistä sähkötöistä: kiskojen valinnasta niiden asentamiseen, junien modifioinneista, valaistuksesta ja ohjausjärjestelmästä. Minun aluettani on sitten radan "sisustus", maisemointi, talojen rakentelu ja muu sellainen. Mieheni on ammatissaan tottunut pienten esineiden käsittelyyn, joten osa kaikkein pienimmästä näpertelystä jää hänelle.

Radan layout on pääasiassa mieheni suunnittelema. Aluksi meillä oli vain aloituspaketti, johon sisältyi ovaalirata ja yksi tavarajuna. Tarkoituksena on tehdä radasta sohvapöytä, joten kokoa piti rajoittaa jonkin verran. Pohjalevy on kooltaan n. 130x80 cm jo korkeutta maisemalle tulee vajaat 30 cm.

486920949_c302258d82.jpg?v=0486889372_ba8b4f9033.jpg?v=0  486889704_43d11a55d5.jpg?v=0

Näistä kuvista näkee jo kylän muotoutumisen aika mukavasti. Etualalla on asema tavararaiteineen, ja takakulmissa nousevat vuoret. Oikeassa takakulmassa raiteet kulkevat tunnelissa, samoin vasemman vuoren etupuolella, mutta vasemmassa takakulmassa kiskot ovat maan päällä. Siellä sijaitsee pieni seisake, ja kirkko hautuumaineen. Oikeanpuoleisen vuoren päällä on viinitila, jonka viiniviljelmät kasvavat jyrkän vuoren rinteillä. Keskellä on varsinainen kaupunki raatihuoneineen ja toreineen.

486920859_6865e1797a.jpg?v=0486921061_abe802b07a.jpg?v=0

Tässä kuvassa tehdään jo perustuksia kiskoille. Kun kiskojen geometria ja sijainti on päätetty, liimataan kiskojen alle korkkia tasoittamaan kiskojen pohjaa ja luomaan mielikuvaa ratapenkasta. Korkki ei jää näkyviin, vaan peitetään myöhemmin "soralla", mutta pinnanmuoto tulee mukavasti ja helposti näiden avulla.

486892943_5959a0b741.jpg?v=0