Elämässäni tapahtuu tällä hetkellä paljon. Joku voisi sanoa että liikaakin, mutta ei, en minä. Minä osaan kaiken, ehdin joka paikkaan, ja voin tehdä joka asian. Vuorokaudessani on ainakin 28 tuntia ja Jack Bauerkin vaikuttaa rinnallani tehottomalta nyhveröltä. Vamma ei aiheuta mitään rajoitteita, eikä jatkuvat kivut syö energiaa kun tämä organisaattorihirmu pääsee vauhtiin. Työn jälki on parempaa kuin kenelläkään muulla, totta kai, eihän muut edes pystyisi tekemään puoliakaan siitä mitä minä teen yhdellä pikkusormen heilautuksella!

Kuulostaako tutulta? Olen tavannut kaltaisiani lähes joka paikassa, ja useimmiten olemme naisia. Olemmeko todellakin niin ylivertaisia vai onko meidän vain vaikea jakaa vastuuta ja luottaa toisiin ihmisiin? Omalla kohdallani kyse on luultavimminkin jälkimmäisestä. Tästä tietenkin seuraa stressiä ja ylimääräistä hermojen kiristymistä silloin, kun tehtävää on aikaan nähden liiaksi, ja kun en vaan osaa jakaa tehtäviä muille. Pitäisi opetella sitäkin. Missä niitä elämänhallinnan kursseja oikein järjestettiinkään?

Nyt lievitän oireyhtymää illan Blogistaniakierroksella, jota säestää lasillinen hyvin jäähdytettyä kermalikööriä.