Lähdin Berliiniin työmatkalle, mutta pystyin yhdistämään siihen myös vähän huvia ottamalla mieheni mukaan ja jättämällä matkustusaikataulun väljähköksi. Berliini on meille entuudestaan merkityksekäs kaupunki. Olemme olleet siellä kahdesti aikaisemminkin, ja molemmilla kerroilla erittäin romanttisissa tunnelmissa. Niinpä ajatus uudesta matkasta tähän "meidän kaupunkiimme" tuntui oikein mukavalta.
Lähdimme liikkeelle tiistaiaamuna omalla autolla. Autobahnalla oli väljää, ja pystyimme pitämään matkavauhdin parinsadan kilometrin tuntivauhdissa melkein perille saakka. Berliinin ympäristössä liikennemäärät ovat jo varsin suuria, joten siellä nopeusrajoituksia on kylvetty enemmänkin. Nopeusrajoitukset tässä tapauksessa tarkoittivat kuitenkin noin 120 km/h nopeuksia, eli suomalaisittain mentiin vielä ihan reippaasti.
Ensimmäinen asia, mikä Berliinissä pisti silmään, oli pimeys. Olimme hotellilla joskus neljän maissa iltapäivällä, ja oli jo ihan hämärää. Puolessa tunnissa tuli jo aivan pimeää. Mietimme, mihin aikaan Suomessa tulee pimeä tähän aikaan vuodesta. (Täällä Stuttgartissa pimeää on vasta noin kuudelta, näin marraskuun alussa.) Saksassa käytetään paljon vähemmän katuvalaistusta kuin Suomessa, joten pimeäkin tuntuu aivan erilaiselta.
Ilma oli kylmä. Ostin itselleni uuden kaulahuivin kun palelin (erinomainen teko syy shoppailuun!) ja mies myös. Tuuli oli kylmä ja kova, ja kostea ilma sai kaiken tuntumaan vielä jäätävämmältä. Tästä seurasi lisää shoppailua, koska tavarataloissa on lämmin. Niinpä tiistai-illan kaupunkikierroksemme sisälsikin lähinnä hyppelyä tavaratalosta toiseen, välillä pysähtyen pienemmissä putiikeissa, ja taas lyhyen ulkojäätymiskauden jälkeen seuraavaan tavarataloon.
Keskiviikko ja torstai menivät minun osaltani täysin työnteossa. Osallistuin seminaariin, jossa oli myös ryhmätöitä, ja olin yllättynyt siitä, miten tehokkaasti ryhmät työskentelivät, vaikka ne koottiin paikan päällä toisilleen ennalta tuntemattomista ihmisistä. Seminaarissa oli paljon suomalaisia osanottajia – olihan se suomalaisten järjestämä – ja omaan ryhmääni sattui pelkkiä suomalaisia herroja. Oli toisaalta mukavaa vaihtelua käyttää omaa äidinkieltään työasioissa, mutta toisaalta kansainvälisen aspektin puuttuminen harmitti hiukan.
Tätä puolta otin takaisin illallisella, jossa istuin samassa pöydässä muutaman ulkomaalaisen professorin kanssa. Illastimme konferenssijärjestäjien valitsemassa ravintolassa, jonka lista oli baijerilainen. En ole mitenkään erityisesti saksalaisen ruuan perään, mutta etenkään en ymmärrä, miksi Berliinissä pitää viedä vieraat syömään baijerilaista ruokaa. (Baijerihan on siis Saksan eteläisin osavaltio, se nahkahousumaa, josta meidän stereotyyppimme ovat pitkälti peräisin.) Ruoka oli ihan siedettävää (saksalaiseksi), mutta palvelu oli ala-arvoista. Kahden herran ruoka-annokset sotkettiin keskenään. Tarjoilija tarkisti oikein listalta herrojen kanssa kumpi tilasi mitäkin, mutta sekoitti silti annokset ja herrat söivät siis toistensa ruokaa. Mieheni sai tyystin väärän annoksen, jota kukaan meistä ei ollut tilannut, ja joutui odottamaan oikeaa annostaan aivan liian kauan. Maksuvaiheessa tarjoilija alkoi pelata tyypillistä paperillalaskemisperinnettään, ja meidän käsityksemme mukaan meiltä perityt summat eivät täsmänneet koko pöydän loppulaskun kanssa. Erotus tuli meidän eduksemme, joten annoimme tarjoilijan säheltää rauhassa.
Torstaina työpäiväni oli vain puolikas päivä, joten meille jäi iltapäivä aikaa shoppailuun ja kaupungilla kiertelyyn. Ilma oli edelleen erittäin kylmä, joten vietimme paljon aikaa sisätiloissa kylmyyttä paossa.
Kävimme myös erotiikkamuseossa, joka esitteli pääosin itämaista erotiikkataidetta. Opin muun muassa sen, että itämaisissa uskonnoissa (ainakin osasta niistä, en enää muista että missä osissa) seksi ja ruumiin halut ovat pyhiä asioita, eikä syntiä kuten länsimainen perinne opettaa. Niinpä seksuaalisuudesta ei ole tullut tabua, vaan sitä kuvataan ja harrastetaan paljon luontevammin ja vapaammin kuin länsimaissa.
Esillä oli muun muassa Japanista tuoreelle morsiamelle annettuja kuvakirjoja, joiden tarkoitus oli opastaa tuoretta vaimoa hääyön varalle. Näiden kuvien avulla vaimo tiesi, mitä tulee tapahtumaan, ja miten hän parhaiten tyydyttää miehensä.
Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meidän olisi pitänyt jäädä Berliiniin vielä viikonlopuksi, mutta kylmän sään ja oman puutteellisen pukeutumisemme takia tulimme kotiin jo perjantaina. Varasimme hyvin aikaa, koska tiet ovat ruuhkaisia perjaitaisin, mutta emme osanneet aavistaa, että matkalla tulee vielä luntakin. Meillä on autossa kesärenkaat, joten ajoimme melko hitaasti ja varovaisesti etenkin niillä osuuksilla, jolloin ylitimme kukkuloita, ja jossa lämpötila oli nollassa tai vain hiukan sen yläpuolella. Perillä Stuttgartissa oli taas "normaali" sää, eli reilut viisi astetta lämmintä ja kuivaa ja poutaista.
Jälkikäteen ajattelen, että onneksi tämä ei ollut ensimmäinen matkani Berliiniin. Tämän kokemuksen perusteella kuva kaupungista on erittäin ankea, mutta aikaisemmilta matkoiltani tiedän Berliinistä löytyvän paljon kaunista katseltavaa. Nyt olimme väärään aikaan väärällä alueella ja liian kiireisellä aikataululla.
Ehkä ensi keväänä uudestaan. Haluaisin kiertää näitä Berliinin United Buddy Beareja ja tehdä niistä valokuvakavalkadin.
Suomen United Buddy Bear Berliinissä,
designer Mirka Raito
