Kun on itse lentänyt kohtuullisen paljon, ei aina muista, miten jännittävää ja vaikeaa matkustaminen voi toisille olla. Omalla kohdallani jännityksen aiheet liittyvät siihen, pääsenkö liikkumaan, saapuuko tilattu apu ja kestääkö pyörätuoli ruumassa ehjänä.

Pääsin taas todistamaan lentomatkailun ihanuutta silloin, kun kanssamatkustajasi ei ole vaivautunut selvittämään asioita, eikä ymmärrä kuulemaansa, tai on muuten vähän muissa maailmoissa.

Jo lähtöselvitysjonossa alkoi lysti. Olin paikalla hyvissä ajoin, eikä tiski ollut vielä auennut, mutta jonoa oli muutaman matkustajan verran. Osalla jonottajista alkoi kärsivällisyys pettää, ja nerokkaina poikina he päättivät jättää matkatavaransa johon hännille ”paikkaa pitämään” ja häipyivät itse baariin. Ehdin jo miettiä mahdolliset seuraukset koko terminaalin evakuoimiseen saakka, mutta ennen kuin olin itse päässyt turvatarkastukseen saakka, tilanteelle ei ollut tapahtunut mitään.

Turvatarkastuksessa asetuin vammaisille tarkoitettuun jonoon, mikä tällä kyseisellä kentällä tarkoitti tarkastuspistettä, jossa ei ole laisinkaan metallinilmaisinportteja. Kaikki siitä läpi tulevat matkustajat tutkittiin käsin kopeloimalla ja/tai käsikäyttöisen metallinpaljastimen kanssa. Jono oli selvästi merkitty pyörätuolin kuvalla, kansainvälisesti tunnetulla vammaisuuden symbolilla, ja muita, normaaleja  jonoja oli pilvin pimein. Tähän jonoon erikseen ohjattiin, ja muita kehotettiin siirtymään näihin tavallisiin jonoihin.

Edelleni oli kuitenkin ehtinyt rouva, jolla oli monta nyssykkää ja pussukkaa, matkalaukku ja käsilaukku. Saapuessani paikalle hän oli juuri nostamassa tavaravuortaan läpivalaisuhihnalle. Vaikeuksia oli odotettavissa.

Rouvan kaikki pakaasit jäivät kiinni läpivalaisussa. Niitä sitten auottiin ja purettiin ja sieltä paljastui yhtä jos toista kiellettyä: deodoranttia, kasvovoiteita, Actimel-pulloja, joku viinapullo (”tuliainen pojanpojalle”) ja tietenkin ne perinteiset kynsisakset ja pinsetit. Turvatarkastusmies yritti selvittää ohjeita suljettavista muovipusseista ja alle desilitran pakkauksista, mutta rouva ei selvästikään ymmärtänyt. Muovipussi olisi löytynyt, mutta ei suljettavaa, ja taas neuvoteltiin. Lopputuloksena tietenkin suuri osa tavarasta heitettiin pois, ja rouva oli hyvin tuohtunut tapauksesta. Mikä siinä on niin vaikeaa ottaa selville määräykset ja noudattaa niitä?

Matkalla portille vastaani tulee miesporukka, joka on selvästi humaltunut ja örveltää pitkin käytäviä. Yksi miehistä kävelee minua päin suoraan sivulta, ja tilanne oli niin tuttu että suustani livahti ”anteeksi”.

Nämä samaiset herrat keräsivät myöhemmin nuhteluita lentoemänniltä, eikä minulla ollut mitään vaikeuksia kuulla sitä, vaikka istuin melkein puoli konetta heitä edempänä.

Tervetuloa Suomeen.