Aamuinen vierailu firman atk-tukeen antoi jälleen uskoa mikrotukihenkilöiden kaikkivoipaisuuteen. Vanha työkoneeni saatiin puhallettua vielä uuteen elämään, ja saan kaikki rakkaat tiedostoni talteen. Tämä päivä meneekin siis tiedostojen kopiointiin ja varmisteluun.

Vastoinkäymiset tietokoneen kanssa saivat minut miettimään, miten suuri osa elämästäni liittyy tietotekniikkaan. Työt, tietenkin, mutta myös henkilökohtainen elämäni. Kun kone oli rikki, kateissa olivat omat nettilinkit, parhaat sivustot ja tutut oikopolut. Salasanasuojatuille sivustoille tarvittavat tunnuksetkin olivat selaimen muistissa, ei omassani. Koneen mukana menivät osoitetiedot, vain puhelinnumerot ovat kännykässä. Paperisia kalentereita tai osoitemuistioita en ole käyttänyt miesmuistiin. Valokuvat edesmenneistä lemmikeistä, perhejuhlista ja lomamatkoista olivat tallennettuna kuolleeseen koneeseen. Suunnitelmat, listat, laskelmat - kaikki poissa.

Nyt kun vanha koneeni auttaa minua vielä hetken, otan talteen kaiken, mitä kuvittelen joskus tarvitsevani, ja siirrän sen varmaan turvaan. Varmaan, kunnes sekin kovalevy rikkoutuu.

Mitä tästä tietotekniikan sukupolvesta jää jälkipolville? Digikuvia kellastuvien paperikuvien sijaan. Sähköposteja, meselogeja ja chattipalstoja koukeroisella käsialalla kirjoitettujen kirjeiden sijaan. Kaikki niin helposti kadotettavissa, yhdellä napin painalluksella, yhden sähkövian takia. Ennen tarvittiin sentään kunnon tulipalo.

Katoavaista on mainen mammona.