Aamuinen vierailu firman atk-tukeen antoi jälleen uskoa
mikrotukihenkilöiden kaikkivoipaisuuteen. Vanha työkoneeni saatiin
puhallettua vielä uuteen elämään, ja saan kaikki rakkaat tiedostoni
talteen. Tämä päivä meneekin siis tiedostojen kopiointiin ja
varmisteluun.
Vastoinkäymiset tietokoneen kanssa saivat minut miettimään, miten suuri
osa elämästäni liittyy tietotekniikkaan. Työt, tietenkin, mutta myös
henkilökohtainen elämäni. Kun kone oli rikki, kateissa olivat omat
nettilinkit, parhaat sivustot ja tutut oikopolut. Salasanasuojatuille
sivustoille tarvittavat tunnuksetkin olivat selaimen muistissa, ei
omassani. Koneen mukana menivät osoitetiedot, vain puhelinnumerot ovat
kännykässä. Paperisia kalentereita tai osoitemuistioita en ole
käyttänyt miesmuistiin. Valokuvat edesmenneistä lemmikeistä,
perhejuhlista ja lomamatkoista olivat tallennettuna kuolleeseen
koneeseen. Suunnitelmat, listat, laskelmat - kaikki poissa.
Nyt kun vanha koneeni auttaa minua vielä hetken, otan talteen kaiken,
mitä kuvittelen joskus tarvitsevani, ja siirrän sen varmaan turvaan.
Varmaan, kunnes sekin kovalevy rikkoutuu.
Mitä tästä
tietotekniikan sukupolvesta jää jälkipolville? Digikuvia kellastuvien
paperikuvien sijaan. Sähköposteja, meselogeja ja chattipalstoja
koukeroisella käsialalla kirjoitettujen kirjeiden sijaan. Kaikki niin
helposti kadotettavissa, yhdellä napin painalluksella, yhden sähkövian
takia. Ennen tarvittiin sentään kunnon tulipalo.
Katoavaista on mainen mammona.
maanantai, 6. maaliskuu 2006