Vuodenajat ovat mielessäni jo ihan sekaisin, kun täällä on huhtikuun alkupäivistä saakka ollut kesäisen vihreää ja lämmintä. Muutama kylmempi sadejakso tietenkin sopii välille, ja hyvä niin, mutta näkymät ovat silti äärimmäisen kesäiset.

Tästä seuraa se, että tuntuu kuin aika loppuisi kesken. Henkisesti elän jo juhannuksen jälkeistä aikaa, vaikka kesäkuu on hädin tuskin alkanut. Ja kun tiedossa on, että heinäkuun lopussa on viimeinen työpäiväni, niin kiirehän tässä tulee (kun se juhannus on kerran jo mennyt). Hassua, miten sitä on tottunut suomalaiseen vuodenaikarytmiin. Voi kunpa syksyn harmauteen sopeutuminen menisi samalla rutiinilla, mutta pahoin pelkään, että voi tulla ongelmia.

Kuvassa patsastelee mieheni kävelyllä näkemä haikara. Lisää kuvia sekä miehen metsäkävelyltä että sunnuntairetkeltä Esslingeniin Flickrissä.